Potilaskuljetukseen kehitelty drone mahdollistaa pääsyn hankaliinkin maastoihin

Italialaiselle Vincenzo Navanterille on myönnetty 20 000 dollarin arvoinen palkinto toisessa Drone Konferenssissa & Expossa Lausannessa Sveitsissä. Miehen tiimin drone-idealla pystytään suorittamaan yhden hengen potilas siirto maksimissaan 110km/h:ssa 150km:n matkan. Tämä ilma ambulanssi pystyy saavuttamaan kilometrin korkeuden ja nostamaan 120kg:n kuorman. Suorituskyvyn takeena ovat kahdeksan sähkökäyttöistä propellia ja kaksi mikroturbiinia.

Näistä kummassakin on pika nopeuksinen generaattori sekä kaasun talteenotto säiliö. Dronea ja sen kuljettamaa potilasta pystytään kuljettamaan itsenäisesti antamalla laitteelle GPS -koordinaatit, jolloin ohjaaja näkee dronen liikkeet sisäisten monitorin sekä kameroiden avulla.

Navanterin mukaan drone on tarkoitettu ensisijaisesti pelastus sekä ensiapu käyttöön, paikkoihin, joihin pelastushelikopterilla tai ajoneuvoilla ei pääse. Erityisesti luonnon katastrofit, kuten esimerkiksi: maanjäristykset, tulvat sekä ydinlaskeuma paikat voisivat olla ilma ambulanssille otollista käyttöaluetta.


Laitteen käyttöönoton ja ajamisen on tarkoitus tulla mahdollisimman yksinkertaiseksi, jolloin hätätilanteessa sitä osaavat käyttää mahdollisimman monet ensiapualan henkilöt. Lisäksi potilaankuljetus tapauksissa laitteen on tarkoitus pystyä kuljettamaan myös ruokaa sekä lääkkeitä apua tarvitseville alueille.

Nyt myönnetyn 20000 dollarin avulla Navanteri pystyy Proger yritys tiiminsä avulla jatkokehittämään tuotetta.

Navanteri kertoo, ”laitteen ydin on turbiini, joka luo sähkön ohjaamaan dronea. Olen onnellinen, koska nyt ihmiset ymmärtävät, että laitteemme tarkoitus on edistää koko drone teknologiaa viemällä sitä eteenpäin yksinkertaisista 20 minuutin akkukestoisista laitteista huomattavasti pidemmälle kehittyneempiin laitteisiin. En odottanut voittavani kisaa, sillä en ole koskaan aikaisemmin osallistunut tämän tyyppisiin kilpailuihin, joten olemme äärimmäisen onnellisia tästä palkinnosta”, lisää Vincenzo Navanteri.

Lähde: FAI