Suomalaiselta startup-yritykseltä aurinkopaneelein varustettu ulkopöytä, joka tarjoaa retkeilijöille laitteiden latausmahdollisuuden

ReSolar Finland Oy

Uuden Suomalaisen energia-alan startup-yrityksen, ReSolar Finland Oy:n, tavoite on mahdollistaa sähkön saanti kaikkialla. Yrityksen ensimmäinen tuote on Suomalaiseen maisemaan istuva lehtikuusesta tehty ulkopöytä, jonka kanteen on upotettu kaksi aurinkopaneelia.

-Siperian lehtikuuseen päädyimme sen vuoksi, että kyseinen puulajike on luonnostaan erittäin hyvin sääolosuhteita ja tuholaisia kestävä. Mikäli olisimme halunneet edes lähelle vastaavaa kestävyyttä muista materiaaleista, niin puutavarana olisi pitänyt käyttää kestopuuta. Ympäristöarvojen vuoksi tämä ei tullut edes kyseeseen. Nimestään huolimatta käyttämämme puutavara on kotimaista. Hankintakanavanamme on heinolalainen yritys. Siperian lehtikuusta kasvaa Suomessa noin 20.000 hehtaaria, kertoo Kalle Maurola ReSolar Finland Oy:stä.

Pöydän kannen alle on piilotettu lataussäädin, akku ja ohjauselektroniikka. Pöydän reunassa on USB-pistokkeita, joiden kautta on mahdollista ladata muun muassa matkapuhelimia, tabletteja ja kameroita. Pöydässä on myös langaton latausalusta, jonka kautta voi langattomasti ladata esimerkiksi uusia iPhone puhelimia sekä muita Qi-standardin laitteita.


ReSolar Finland Oy

Pöytiä viedään retkeilijöiden iloksi Metsähallituksen ylläpitämille luontopoluille ensi kesänä, jolloin ne joutuvat todelliseen tulikokeeseen Suomen ankarassa erämaassa. Eteläisessä Suomessa kohteina ovat ainakin Aulangon luonnonsuojelualue, Repoveden kansallispuisto sekä Kolin kansallispuisto. Kohteissa vierailee vuosittain runsaasti kävijöitä ja vuotuiset käyntimäärät ovat: Aulanko noin 485 000 retkeilijää, Repovesi noin 150 000 retkeilijää, Koli noin 185 000 retkeilijää.

Retkikohteiden lisäksi pöytiä on tarkoitus myydä huonekaluliikkeiden kautta kuluttajille ja yrityksille. Pöytiin on saatavilla lisävarusteena myös langaton äänentoisto sekä tunnelmavalaistus hämäräkytkimellä. Pöydän äänentoiston kautta voi soittaa omasta puhelimesta lempimusiikkia Spotifystä vaikka saunan terassilla. Pöydät valmistetaan Heinolassa paikallisen puuseppä-yrityksen toimesta tehdastilauksina.

Pöytien tekniikkaa on tarkoitus kehittää tulevaisuudessa, jolloin pöytä voidaan varustaa isommalla akustolla ja invertterillä, mikä mahdollistaa 230V verkkovirran tarjoamisen suoraan pöydän reunan pistorasiasta.