Saako Lokinsiipimersun tuunata – AMG:n modernisoimasta yksilöstä odotetaan yli miljoonan euron myyntihintaa

Autohistoria tuntee vain muutamia yhtä legendaarisia malleja kuin 1950-luvun puolessavälissä markkinoille lanseerattu Mercedes-Benz 300 SL. Lokinsiipimersuksikin kutsuttu malli sai alkunsa kilpurin pohjalta, ja niinpä SL:ssä käytettiin katuautoissa lähes ennennäkemätöntä putkirunkoa ja suorasuihkutteista kuutoskonetta. Putkirunko johti myös erikoiseen oviratkaisuun, kun kynnyskoteloista oli pakko tehdä korkeat rungon sivuosien piilottamiseksi niiden sisään.

Suurin osa 300 SL:istä on nykyään entisöity pilkuntarkasti, ja autojen hinnat liikkuvat miljoonan euron paremmalla puolella. Juuri kenenkään mieleen ei tulisi tuunata yhtä autohistorian suurimmista ikoneista, mutta edes 300 SL ei ole välttynyt tältä kohtalolta. Tässä tapauksessa asialla on ollut tehtaan oma virityspaja AMG, joka varusti vuosina 1996-2009 11 300 SL:ää paljon modernimmalla tekniikalla. Näistä autoista peräti viisi meni Brunein hallitsijasuvulle, ja loput kuusi päätyivät AMG:n muille VIP-asiakkaille ympäri maailmaa. Piensarjasta vain kaksi autoa sai oikeanpuoleisen ohjauksen, ja nyt toinen näistä yksilöistä tulee tarjolle Tokiossa järjestettävään huutokauppaan.


Vuoden 1955 300 SL rakennettiin uusiksi vuonna 2000, ja auto on ollut sen jälkeen vain yhdellä omistajalla, joka aikoo nyt luopua modernisoiduista klassikostaan. Auton legendaarisiin korilinjoihin ei ole sentään koskettu, mutta oviin on sijoitettu aerodynaamiset muovipeilit alkuperäisten kromikuvastinten tilalle, joiden oikea paikka olisi etulokasuojien päällä. Lisäksi SL:n alla pyörivät 17-tuumaiset vanteet, jotka edustavat AMG:n tyyliä parinkymmenen vuoden takaa. Myös tankinluukun paikka on täysin uusi.

Sisustaan on puolestaan tuotu mm. klassisella ruutukankaalla verhoillut modernit sporttipenkit, automaattivaihteiston edellyttämä korkea keskitunneli, 1990-luvun airbag-ratti , rattilukolla varustettu ohjauspylväs, ilmastointi, äänentoistojärjestelmä sekä turvallisuutta kohentavat kolmipistevyöt. Mittaritkin on laitettu uusiksi, mutta sitä ei välttämättä huomaa heti niiden klassisen tyylin ansiosta. Hankala kulku on sen sijaan ennallaan, koska oviratkaisuun ei ole onneksi koskettu.

Auton alla piilevät muutokset ovat vielä paljon ulkokuorta ja sisustaa kattavammat. Putkirunko on saanut jäädä SL:n perustaksi, mutta sitäkin on modifioitu AMG:llä. Muutostöille on ollut tarvetta, koska kolmilitraisen suoran kuutosen paikalla murisee M119-koodilla tunnetun veekasin kuusilitrainen versio. 1990-luvulla esimerkiksi E60 ja SL 60 AMG:ssä käytetty pannu tuottaa 381 hevosvoimaa ja 580 newtonin maksimiväännön, eli potku on lisääntynyt mukavasti alkuperäiseen 215 heppaan ja 275 newtonmetriin verrattuna.

Myös muuta tekniikkaa on pitänyt peukaloida kasvaneen tehon ehdoilla. Voimansiirrosta vastaa nelivaihteinen automaatti, ja taka-akseli on napattu R129-korisesta SL:stä. Modernisoitu klassikko on lisäksi saanut tehostetun ohjauksen, säädettävät Bilsteinin kaasuiskunvaimentimet ja paljon alkuperäistä tehokkaammat jarrut, jotka on lainattu etupään osalta C 36 AMG:stä ja takana W124-koppaisesta Mersusta. Vauhdinhillitsimille on tarvetta, koska auton huippunopeus on rajoitettu sähköisesti 250 km/h:n lukemaan. Päästöjä hillitsee puolestaan katalysaattori, joka täyttää Euro 2 -normin vaatimukset.

Tuunatusta klassikosta odotetaan noin 1,1-1.3 miljoonan euron summaa BH Auctionin järjestämässä huutokaupassa. Se on samaa luokkaa kuin alkuperäiskuntoisen 300 SL:n arvo, joten nähtäväksi jää, innostuvatko ostajakandidaatit 1990-luvun tekniikalla rakennetusta Lokinsiipimersusta näin paljon.