Saksalainen Posaidon viritti avomallisen Ässämersun – luksusautossa on nyt yli 1000 heppaa

Mersun nykyisen S-luokan mallisto on laajempi kuin koskaan aiemmin, ja siihen on kuulunut syksystä 2015 lähtien myös avoversio. Nelipaikkainen Cabriolet herätti henkiin vuonna 1971 markkinoilta poistuneen W111-korisen avo-Ässän perinteet varsin menestyksekkäästi. Auto on nimittäin kuulunut oman segmenttinsä suosituimpiin malleihin, ja esimerkiksi BMW on nyt ryntäämässä samoille apajille tulevalla 8-sarjan avomallillaan.

Tehdasvirittäjä AMG:n käsialaa oleva S 63 on ollut erityisen kysytty paksulompakkoisten ostajien keskuudessa. AMG:n Ässää vauhditti auton kasvojenkohotukseen asti 5,5-litrainen tuplaturbokasi, joka on nyttemmin korvattu nelilitraisella tupla-ahdetulla V8:lla. Vanha moottori luovutti 585 hevosvoimaa, ja uudemmasta pannusta irtoaa jo 612 heppaa. Kummassakaan mallissa ei siis tarvitse kärsiä voimanpuutteesta, mutta lisä ei ole koskaan pahitteeksi.


Niinpä saksalainen Posaidon on ottanut käsittelyynsä 5,5-litraisella kasilla varustetun avomallisen S 63:n. Moottorin iskutilavuus on ensinnäkin suurennettu 6,3 litraan, joten kone vastaa nyt alkuperäistä paremmin auton mallimerkintää. Lisäksi pannu on saanut mm. taotut kiertokanget, männät ja kampiakselin. Sylinterinseinämiäkin on vahvistettu, ja venttiilinjouset ovat alkuperäistä tukevammat. Myös puristussuhdetta on muutettu, joten tämä viritys on kaukana pelkästä softatuunauksesta.

Turboahtimiakin on peukaloitu, ja moottori on saanut myös uuden ilmanoton, sporttimallisen ilmansuodattimen sekä vakiota paremman ahtoilman jäähdytyksen. Jäähdytinkin on vaihdettu, ja moottorin muutokset on viimeistelty uudella moottorinohjaussoftalla. Lisäksi sekä etu- että takatasauspyörästöä on vahvistettu, ja myös seitsemänpykäläinen kaksoiskytkinvaihteisto on saanut saman käsittelyn.

Vaiva ei ole mennyt hukkaan, koska moottorin teholukema on siirtynyt uudelle tuhatluvulle. Potkua on nyt tasan 1005 hevosvoiman ja 1400 newtonmetrin verran, mikä on jo hyperautoluokkaa. Nelipaikkainen luksusavo tykittää näillä voimavaroilla vain 2,9 sekunnissa nollasta sataan, ja huippunopeus on jouduttu rajoittamaan elektronisesti vasta 350 km/h:n kohdalla. Tämän tehokuurin saa S 63:n lisäksi kaikkiin muihinkin AMG-Mersuihin, joissa on käytetty samaa 5,5-litraista tuplaturbokasia. Virityspaketin hinnasta ei ole tietoa, mutta se ei ole varmastikaan ihan halpaa hupia.