Seatin tärkein uutuus on pian täällä – neljännen sukupolven Leon esitellään tammikuun lopulla

VW-konsernin espanjalaishaara Seat on viime vuosina täydentänyt mallistoaan erikokoisilla katumaastureilla. Merkin tärkeimpänä syömahampaana jatkaa kuitenkin edelleen Leon, joka on toiminut Volkswagen Golfin sisarmallina jo kolmen sukupolven ajan. Golf siirtyi äskettäin kahdeksanteen sukupolveensa, ja samaa MQB-perusrakennetta käyttävästä Skoda Octaviastakin on nähty jo uusi malli. Jäljellä ovat enää Audi A3 ja Seat Leon, joista jälkimmäinen ehtii ilmeisesti uudistua ensin.

Seat kertoi nyt neljännen sukupolven Leonin esittelypäivän ja julkaisi samalla auton muodoista esimakua antavan tiiserivideon. Uutuus on luvattu paljastaa tammikuun 28. päivä, jolloin design on selvillä kokonaisuudessaan. Nyt julkaistulla videolla nähdään hämärässä kuvattuja häivähdyksiä uutuuden perästä, valojen grafiikasta ja kojelaudasta.


Valoissa käytetään leditekniikkaa sekä edessä että takana, ja vilkut ovat dynaamista tai ”vaeltavaa” mallia. Takaluukun kannen poikki kulkee puolestaan kapea ledinauha, joka yhdistää takavalot toisiinsa Seatin ison Tarraco-katumaasturin tavoin. Leon-tekstilogo on sijoitettu keskelle takaluukun kantta Seatin merkin alle, ja oikeasta reunasta erottuu varustetasosta kertova FR-logo.

Kun autoa lähestyy, tervetulotoivotukset hoidetaan maahan ledien voimin heijastettavalla ”Hola!”-huudahduksella. Seat ei ole siis unohtanut espanjalaisia juuriaan, ja etelämaalaista tunteikkuutta löytyy myös uutuuden sisustasta. Kojelaudan ja oviverhousten kautta kulkee nimittäin tunnelmavalaistuksena palveleva punainen lediraita, jonka sävyksi voi valita todennäköisesti muitakin vaihtoehtoja. Kolmipuolaisen ratin takana komeilee uuden Golfin tavoin digitaalinen mittaristo, ja myös sen oikealle puolelle sijoitettu tietoviihdejärjestelmän näyttö vaikuttaa kovin tutulta.

Uuden Leonin eri toimintoja pystyy etäpäivittämään Golfin tavoin, ja automaattivaihteiston tynkävipukin on samaa kaliiberia kuin uudessa Golfissa ja Octaviassa. Vaihdekepin edessä on säilytyslokero, jonka pohjaan tulee luultavasti älypuhelimen langaton latausmahdollisuus Leonin paremmin varustelluissa malleissa. Uusi Leon lanseerataan perinteisten bensa- ja dieselkoneiden lisäksi hyvin todennäköisesti mietojen ja pistokehybridien voimin.

Kukkulan kuninkaana keikkuu tuttuun tyyliin Cupra, joka saattaa tällä kertaa saada kaksi voimanlähdevaihtoehtoa. Perinteisempää linjaa edustaa noin 300-heppainen bensaturbo, kun taas noin 240-hevosvoimainen pistokehybridi tarjoaisi parhaimmillaan noin 50 kilometrin sähköisen toimintasäteen.