Sijoitus se on tämäkin: Vähän ajettu 1982 Camaro Z28 yhdeltä omistajalta

Vuosi 1982 oli kolmannen sukupolven Chevrolet Camaron ensimmäinen tuotantovuosi. Öljykriisin myötä aikaisempi Camaron sukupolvi oli kokenut saman laiskistumisen kuin käytännössä kaikki muutkin jenkkiautot. Uudessa mallissa haluttiin kuitenkin ottaa askelia suorituskyvyn kannalta suotuisampaan suuntaan. Ilmanvastuskerroin aikaisempaan malliin nähden oli selvästi parempi, joten kolmos-Camaron virtaviivainen ulkomuoto ei ole pelkkää silmänlumetta.

Juttumme kuvien hienokuntoinen Camaro Z28 on kaiken muun hyvän lisäksi vieläpä aito Pace Car Edition -erikoismalli, jossa hyödynnettiin oikeiden vastaavien turva-autojen mainosarvoa. Kun 37-vuotiaalla autolla on vieläpä ollut vain yksi omistaja uudesta saakka, ja mittarissakin komeilee vaivaiset 23 000 mailia alkaa kasari-Camaro vaikuttaa varsinaiselta sijoituskohteelta. Jenkeissä kolmoskoristen Camaroiden haluttavauus on ollut jo selvässä nousussa, joten tämä tyylikäs 80-luvun korimalli on saamassa ansaittua arvostusta.


Camaro on kirjoitushetkellä myynnissä eBayssä, ja siitä on huudettu 11 100 dollaria. Auton omistajaksi pääsisi heti painamalla 14 500 dollarin ”osta heti”-valintaa. Hinta mukailee suurin piirtein sitä tasoa, mitä Suomessakin saisi näin haluttavasta Camarosta. Auton varhaista 80-lukua huokuva maalipinta on ikäisekseen hämmästyttävän hienossa kunnossa, kuten myös valoa kabiiniin tarjoilevat lasiset kattopalat. Myös tyylikkäät alkuperäisvanteet ovat kuin pakasta vedetyt. Mukaan sisältyy alkuperäisiä Pace Car Edition –koristeosia, jotka uusi omistaja saa päättää laittaako niitä autoon kiinni vai ei.

Myös sisätilat näyttävät kuvien perusteella olevan miltei yhtä hyvässä kunnossa auton ulkoisen olemuksen kanssa. Camaron varusteista mainittakoon ilmastointi, sähköikkunat, keskuslukitus, vakionopeudensäädin, säädettävä ohjauspylväs ja AM/FM kasettiradiosoitin. Chevrolet otti itseään niskasta kiinni 80-luvun alussa, ja teki töitä myös konehuoneen puolella saadakseen kadotettuja hevosvoimia takaisin. 1982 vuosimalli toi Z28:n myötä pannuhuoneeseen 305ci veekasin, josta saatiin sentään 165 hummaa talteen. Voima välittyi takarenkaille kolmilovisen automaatin kautta, ja ajonautintoa lisäsivät ohjaustehostin ja tehostetut levyjarrut edessä.

Moottoritila näyttää suorastaan ilmiömäisen siistiltä ikäisekseen. Auto aiheuttaakin allekirjoittaneessa vakavaa autokuumetta. 80-luvun amerikkalaisetkin autot ovat ominaisuuksiltaan edelleen lähellä nykyautoja, ja varaosiakin on usein helpompi saada moneen vanhempaan malliin verrattuna. Kaiken lisäksi autojen myyntihinnat eivät ole likimainkaan vaikkapa 60-luvun halutuimpien erikoismallien tasoa. Ei tarvitse kuitenkaan olla ennustaja-eukko näkemään tulevaa, että myös 80-luvun tyylikkäimpiin jenkkeihin lukeutuva kolmos-Camaro tulee taatusti nostamaan vielä hintatasoaan.

Katso tästä auton myynti-ilmoitus!