Skoda haastaa premium-luokan kilpailijat tosissaan – merkin uudesta katumaasturista on tulossa coupé-SUV ja jopa RS-sporttiversio

HyperFocal: 0

Skoda esitteli muutama viikko sitten Geneven autonäyttelyssä VisionS-nimisen katumaasturikonseptin, joka antoi esimakua merkin tulevasta isosta SUV:sta. Skodan katumaasturi tehdään samalle perusrakenteelle uuden VW Tiguanin kanssa, mutta tšekkimerkin tulkinta aiheesta on suurempi ja haluttaessa jopa seitsemänpaikkainen. Konseptiautossa nähtiin ensimmäistä kertaa uudenlainen nelivaloilme, joka tulee huhujen mukaan jatkossa Skodan muihinkin malleihin. Tutkielman muotoilu oli muutenkin varsin näyttävää, eli premium-luokan kilpailijoiden on syytä olla varuillaan.

Tšekkimerkki on jo vahvistanut, että SUV:n tuotantoversio paljastetaan lokakuussa Pariisin autonäyttelyssä. Katumaasturin nimeksi on uumoiltu alaskalaiseen karhuun viittaavaa Kodiakia, mutta nimen kirjoitusasu onkin ilmeisesti siitä hieman mukailtu Kodiaq. Tuotantomalli seuraa uskollisesti konseptin linjoja, ja ainoastaan muutamat muotoiluyksityiskohdat muuttuvat paremmin sarjatuotantoon soveltuviksi. Konseptin sisusta kokee sen sijaan suurempia muutoksia, koska tuotantoautoon tulee seitsemänpaikkaisuuden mahdollistava kolmas penkkirivi. Lisäksi tuotantomaasturin keskikonsoli on maanläheisempi kuin konseptiautossa nähty ratkaisu.

VisionS-tutkielma oli hybridi, ja myös Kodiaq-tuotantoversiosta tulee tarjolle kahdella voimanlähteellä varustettu malli. Katumaasturin sähköavusteista versiota joudutaan kuitenkin odottelemaan hieman pidempään, koska Skoda on jo ilmoittanut, että Superb saa kunnian toimia merkin ensimmäisen hybridiauton perustana. Hybridi-Superb lanseerataan noin vuonna 2019, eli Kodiaqin hybridimalli tulee markkinoille vasta seuraavan vuosikymmenen aikana. Suurin osa katumaasturin moottorivaihtoehdoista on muutenkin peräisin Superbista, joten hybridi-SUV on varsin looginen askel.


Skoda aikoo houkutella uusia asiakkaita Kodiaqin avulla, ja siksi autosta on suunnitteilla aivan ennennäkemättömiä versioita. Entistä tunteikkaampi muotokieli houkuttelee tšekkejä lähtemään uusille urille myös korimallien suhteen, ja niinpä isosta katumaasturista ollaan kehittämässä coupé-kattoista mallia, joka haastaisi mm. BMW X4:n ja Mercedes GLC Coupén. Coupé-versio on aluksi tarkoitettu vain Kiinan markkinoille, mutta se tulee todennäköisesti myöhemmin myös Eurooppaan. Skoda kehittää lisäksi Kiinaa varten toisen katumaasturimaisen crossoverin, ja merkin SUV-valikoima on muutenkin kasvamassa ja uudistumassa. Kompaktin Yetin seuraaja on nykymallia suurempi sekä maasturimaisempi, ja tšekeiltä on tulossa myös täyssähköauto noin vuonna 2020. Se voi hyvinkin olla katumaasturi tai crossover näiden autoluokkien jatkuvasti kasvavan suosion vuoksi.

SUV-malliston laajenemisen lisäksi toinen suuri uutinen on Kodiaqin mahdollinen RS-versio. Sporttinen RS-malli muodostaa nykyään huomattavan osan esimerkiksi Octavian myynnistä, joten ison katumaasturinkin tapauksessa urheiluversiolle voisi olla kysyntää. Tällä hetkellä vastaavia autoja on tarjolla lähinnä saksalaisilta premium-valmistajilta, ja niiden hinnat ovat tietysti aivan eri luokkaa kuin Skodalla. Niinpä hyvän hinta-laatusuhteen tarjoava sporttimaasturi voisi olla varsin nokkela veto tšekkimerkiltä.