Tämä 1964 Ford Fairlane nähdään viikonloppuna Lahden X-treme Car Show’ssa – klassikon pellin alla murisee tuoreen Shelby-Mustangin tekniikka

Tuning- ja jenkkiautoharrastajien kausi alkaa olla lopuillaan, mutta tapahtumia riittää edelleen. Monille yksi syksyn kohokohdista on Lahden X-treme Car Show, joka järjestetään jälleen tulevana viikonloppuna. Ruotsalaisharrastajat ovat perinteisesti olleet Lahden jenkkiautopuolella hyvin edustettuina, ja sama meno jatkuu tämäkin vuonna. Näyttelyssä voi ihailla esimerkiksi Kenth Ekströmin Ford Fairlanea vuodelta 1964, joka on varsinainen karkki sekä ulkokuorensa että tekniikkansa osalta.

Kenth ehti etsiä pitkään sopivaa Fairlanea, mutta tarpeeksi hyväkuntoista yksilöä ei löytynyt mistään. Kriteereistä oli pakko tinkiä, ja niinpä mies päätyi kolmisen vuotta sitten eBayn kautta USA:sta bongaamaansa autoon. Ford oli päässyt todella huonoon kuntoon, mutta se ei lannistanut Kenthiä. Jenkeistä löytyi Fairlanen lisäksi myös sopiva tekniikkapaketti pro touring -henkiseksi kaavailtuun autoon.


Elintenluovuttajaksi päätyi vuoden 2010 Shelby GT 500 Super Snake, jonka nokalla palvellut 5,4-litrainen mekaanisesti ahdettu kasi sai siirtyä uusiin tehtäviin. Sama koski myös Tremecin kuusipykäläistä 6060-manuaalilaatikkoa. Shoppailun jälkeen Fairlane laivattiin Ruotsiin, jossa projekti pääsi kunnon vauhtiin. Ford revittiin täysin palasiksi, ja korimuutoksiakin tehtiin. Esimerkiksi takalokasuojat laitettiin uusiksi ja pyöränkoteloita levitettiin takana modernien renkaiden mahduttamiseksi Fairlanen alle.

Lattiaa sekä kardaanitunnelia modifioitiin samassa rysäyksessä, ja konehuonettakin piti muokata kattavasti tekniikan sovittamiseksi keulalle. Myös alkuperäinen paloseinä sai kyytiä, ja uusi valmistettiin käsityönä tuoreiden sisälokasuojien ohella. Maskin alueellakin piti tehdä lukuisia muutoksia, jotta konehuoneesta saatiin vaatimusten mukainen. Myös konepelti piti laittaa uusiksi alkuperäistä moottoria korkeamman pannun vuoksi. Uusi pelti tehtiin yhdistelemällä paloja kahdesta alkuperäisestä konepellistä.

Alustaan hankittiin TCI:n valmis sarja, ja auton etupää on nyt Mustang II -tyyppinen. Ohjaus on toteutettu hammastangolla, ja kardaaniakseli on Svea Kardan -nimisen pajan käsialaa. Peränä palvelee puolestaan tuttu ja turvallinen Fordin ysituumainen. Jarrut ovat Wilwoodilta sekä edessä että takana, ja pyörät ovat nyt 17-tuumaiset. Komeasti kiiltelevät vanteet ovat peräisin US Magsilta, ja renkaat ovat Hankookit. Korirakennetta tukevoitettiin vielä turvakaarilla, jotka jatkuvat sisustasta etulokasuojien alle.

Ahdetun kasin moottorinohjausjärjestelmä on peräisin Ford Motorsportilta. Kuusivaihteista manuaalia jouduttiin hieman muokkaamaan shifterin sovittamiseksi oikeaan kohtaan lattiassa, mutta muuten voimanlähde istui muutostöiden jälkeen nätisti paikoilleen. Sisusta näyttää ensi silmäyksellä vakiolta, mutta siihenkin on uponnut lukuisia työtunteja. Classic Instrumentsiltä tilatut mittarit on sovitettu orkkiskojelautaan, ja stereoita ohjataan bluetoothin välityksellä. Mukavuutta kohentaa myös autoon asennettu ilmastointi.

Kori on ulkoisesti vakion oloinen, mutta esimerkiksi takavalot on lainattu 1964-vuosikerran Ford Galaxiesta. Lasitkin on vaihdettu tummennettuihin, ja näyttävä sinisen sävy on peräisin Ferrarin värikartasta. Sitä pohdittiin kuulemma pitkään, mutta lopputulos kertoo valinnan osuneen nappiin. Tervetuloa tutustumaan autoon Lahdessa livenä!

Kuvat:Kenth Ekström