Tämä Volkkari oli liian lyhyt tuotantoon

Katumaasturibuumi jyllää, ja myös Volkswagen haluaa oman siivunsa markkinoista. Tiguan on ollut jo vuosikausia yksi kompaktiluokan myydyimmistä SUV:eista koko Euroopassa, ja auton uusi sukupolvi tulee markkinoille pikapuoliin. Lisäksi Touareg on pitänyt Volkkarin lippua korkealla luksusmaastureiden joukossa.

Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan Volkswagen on esitellyt myös muita tulkintoja aiheesta. Yksi niistä oli vuoden 2012 Sao Paulon Motor Show’ssa paljastettu pienen katumaasturin konsepti, jonka nimeksi annettiin Taigun. Tiguanin hengessä nimetty pikku-SUV perustui VW:n miniauto Upin pohjalle, ja tutkielmaa vauhditti litran kokoinen TSI-moottori. Esittelypaikka ei ollut sattumaa, koska tuotantomallista kaavailtiin Volkkarin syömähammasta Etelä-Amerikan markkinoille. Siellä ajateltiin olevan kysyntää nimenomaan edullisille katumaastureille.

Taigunin tuotantoversiosta on huhuttu jo vuosien ajan, ja alkuperäisten arvelujen mukaan auto olisi tullut myyntiin tänä vuonna. Jokin aikaa sitten julkisuuteen vuoti kuitenkin tietoja, että projekti olisi kuopattu Etelä-Amerikan maiden epävarman taloudellisen tilanteen vuoksi. Nyt saksalainen Focus-lehti kertoi, että Volkswagen on päättänyt laittaa lopullisen pisteen Taigun-suunnitelmilleen aivan muusta syystä. Pikku-SUV olisi ollut nimittäin liian lyhyt menestyäkseen tuotantomallina.


Taigun ei ole ainoa SUV-konsepti, jonka Volkswagen on esitellyt viime vuosina. Golfiin pohjautuvan T-Roc-tutkielman avulla väläyteltiin Tiguanin alapuolelle sijoittuvaa katumaasturia, ja myös Tiguania isommasta seitsemän hengen SUV:sta on nähty oma konseptiautonsa. Tiguan-mallisto onkin laajenemassa sekä seitsemänpaikkaisella versiolla että matalammalla katolla varustetulla coupé-maisella mallilla.

VW:n katumaasturikonseptien sarja on saamassa jatkoa muutaman viikon päästä Geneven autonäyttelyssä. Koska Upiin perustuva Taigun oli liian pieni, Volkswagen esittelee Sveitsissä huhujen mukaan Polon kokoisen SUV:n konseptin. Tutkielman nimi saattaa olla T-Cross, ja se pohjautuu modulaariselle MQB-perusrakenteelle mm. nykyisen Golfin tavoin. Tuotantomallia odotellaan kauppoihin parin vuoden päästä, jolloin auto kilpailisi mm. Opel Mokkan, Skoda Yetin ja Nissan Juken kanssa pienten katumaasturien ostajista.

Taigun_2