Tässä on pirtutrokarin ’47 Ford, jolla on ajettu poliisia pakoon viina takakontissa hölskyen.

Vuosimallin 1940 Ford Coupe on yksi tunnetuimmista Pohjois-Amerikan pirtutrokarien käyttämistä autoista. Tämä aikansa erikoinen kaksiovinen ”kauppamiehen kupee” oli kuin tehty tätä harrastusta varten. Coupe-mallin autoksi Fordissa oli iso tavaratila, ja konehuoneessa tehoa pieksemään monet suuremmat ja vanhemmat aikalaisautot. Erinomainen valinta, kun täytyi ajaa lusikka pohjassa, ja takarontti täynnä viinaa poliisien ahdistellessa perästä päin.

Trokaribisnekseen kuului olennaisena osana autojen muokkaaminen käyttötarkoitukseen mahdollisimman sopivaksi. Iskunvaimennusta oli usein paranneltava, jotta kuoppaisilla teillä arvokas lasti säilyi ehjinä suuremmillakin nopeuksilla. Asiaan kuului myös usein moottorien vaihdot nopeampiin, tai uuteen vanhan annettua takaa-ajojen uuvuttamana periksi. Joskus jopa James Bond –henkisillä hilavitkuttimilla oli roolinsa, kun täydessä viskilastissa olleesta autosta lenteli ajoradalle nauloja ja öljyä, ja öiseen aikaan oli kätevä sokaista poliiseja kirkkailla hakuvaloilla. Se oli nykyihmisen silmin nähtynä ankaraa aikaa, kun monen etelävaltion kansalaisen oli muutettava maissisatonsa sokerin kera viinaksi, jotta perhe olisi selvinnyt lamavuosista hengissä.


Voiko täysin laittomasta ja kotikutoisesta viinanpoltosta ja myynnistä seurata mitään hyvää? Kyllä voi. On jopa väitetty, että 40-luvulla alkunsa saanut NASCAR –rata-autoluokka olisi vanhojen viinarallien perua. Ainakin Hot Rod –kulttuurin luomisessa pirtutrokarien nopeaksi virittämillä autoilla on ollut tärkeä merkitys. Parisen vuotta sitten Craigslistin myyntisivustolla oli myynnissä ’40 Fordin päivitettyä ’47 –vuosikertaa edustava yksilö. Tämä hienosti aikansa asussa säilynyt auto kertoo omaa tarinaansa menneiltä vuosikymmeniltä.

On päivänselvää, että vain aniharvat salakuljettajien käyttämät autot ovat säilyneet näihin päiviin asti, sillä sen verran ankaraa kohtelua ne ovat osakseen saaneet. ’47 Fordin alkuperäinen lättäpää V8 on aikanaan trokarin toimesta vaihdettu Pontiacin 347-myllyyn. Vaihteisto on vaihdettu kestävämpään Lincolnin vastaavaan, ja myös raskaampaa kuormaa hidastamaan tehdyt  etujarrut ovat löytyneet Lincolnista. Jotta 50 gallonan, eli noin 150 kilon ylimääräinen kurkunkostukelasti ei olisi aiheuttanut ylimääräistä huolta ohjauksen kanssa, on autoon vaihdettu myös raskaampi jousitus. Lisäksi edestä löytyy kallistuksenvakaaja, ja takaa vielä ylimääräinen pari iskunvaimentimia. Kokonaisuuden kruunaavat tuplaputket.

Hämmästyttävintä tässä säilymäihmeessä on se, että kaikki vaikuttaisi olevan niillä sijoillaan, kun Ford on ollut tositoimissa virkavalta kintereillään. Ylientisöityjä autoja on maailma väärällään. Nämä valtavaksi osavuoreksi puretut, ja jokaisen osan kohdilta täysin läpikäydyt autoyksilöt ovat sinänsä varsin näyttäviä, ja entisöintityö on aina yhtä hatunnostonarvoinen suoritus. Tällaisen entisajan armottomasta elintavasta kertovan auton palauttaminen tehdasasuun olisi silti suuri rikos. Auto kuuluisi ehdottomasti tällaisenaan museoon, jotta voisi kertoa tarinaa jälkipolville autosta, jolla iso-isoisä toi ruoan pöytään kuolemaa uhmaten.