Tässä on todellinen luksusavolava – Carlex Designin tuunaama Mersun X-luokka on saanut inspiraationsa Maybachista

Suurin osa maailmassa myytävistä pick-upeista on tarkoitettu karuun työkäyttöön, mutta tämänkin luokan ostajat ovat alkaneet kaivata autoiltaan enemmän ylellisyyttä ja henkilöautomaista mukavuutta. Esimerkiksi VW Amarokin paremmin varustellut versiot ovat iskeneet tähän saumaan jo useamman vuoden ajan, ja Atlantin toisella puolella jopa Cadillac sekä Lincoln ovat tarjonneet omia pick-upejaan.

Eurooppalaisilta premium-merkeiltä ei ole sen sijaan nähty avolavoja ennen viime vuonna lanseerattua Mercedes-Benz X-luokkaa. Mersun ensimmäinen pick-up näyttää tavallisen kadunmiehen silmään aidolta tähtikeulalta, mutta tässä tapauksessa ulkonäkö hämää. Auto on nimittäin tehty Nissan Navaran pohjalle, ja samaa rakennetta hyödynnetään myös Renaultin Alaskan-nimisessä avolavassa.


Mercedeksestä on kyllä yritetty tehdä Nissania ja Renua arvokkaampi, mutta lähtökohta paistaa väkisinkin läpi. Niinpä esimerkiksi sisustan osien laatuvaikutelma on aivan toiselta planeetalta kuin Mersun henkilöautoissa. X-luokasta ei myöskään tarjota mitään superylellisiä versioita suoraan tehtaalta, mutta tähän on saatavissa apua tuning-pajojen suunnalta.

Puolalainen Carlex Design tarjoaa X-luokasta omaa versiotaan, joka on saanut inspiraationsa Mercedes-Maybachin viimeisistä malleista. Niinpä pick-upin nokkaa koristaa nyt Maybach S 650:n tyylinen verkkomaski, ja vanteetkin on ilmiselvästi kopioitu samasta autosta. Samaa voidaan sanoa etupuskurin ilmanottoaukoista, joissa on havaittavissa myös selvää AMG-tyyliä. Lokasuojanreunoihin on puolestaan integroitu massiiviset levikkeet, ja auton näyttävyyttä korostetaan lisäksi kaksivärimaalauksella sekä lukuisilla hiilikuituosilla.

Lavan pohjaa koristaa puolestaan arvokas tiikkipuu, joten tällä avolavalla ei tekisi ihan heti mieli lähteä rakennustyömaalle. Sama linja jatkuu sisustassakin, jossa vakioetupenkit on korvattu Recaron kuppi-istuimilla. Ratti on puolestaan vaihdettu Mersun sporttimalleista lainattuun ohjauspyörään, ja lähes kaikki mahdolliset osat on vuorattu joko nahalla tai arvokkaan näköisellä puulla. Sisäkatto on mustaa alcantaraa, ja auton erityisstatuksesta muistutetaan myös lukuisilla logoilla.

Niitä riittää ulkokuoressakin, ja auton mallinimi löytyy etuovien alareunoista. Carlex Design on ristinyt luomuksensa Yachting Editioniksi, eli sen pitäisi sopia hyvin yhteen arvokkaiden huvijahtien kanssa. Myös hinta on jahdinomistajille sopivaa tasoa, koska Carlex Designin avolavasta pyydetään 105 000 euron summa ilman veroja.