Tässä on todellinen riemukupla – Subaru WRX STi:n koneella varustettu Volkkari etsii uutta omistajaa

Kuplavolkkari kuuluu varmasti maailman suosituimpien harrasteautojen joukkoon. Suurin osa Kuplan ystävistä arvostaa nostalgista ajokokemusta ja pienitehoisen bokserinelosen rauhoittavaa papatusta, mutta toki Kuplavolkkareistakin saa rakennettua vaikka mitä. Autohan on alun perin Ferdinand Porschen suunnittelema, joten Kuplan perään survottu Porschen bokserikuutonen on yksi mahdollisuus nostaa Volkkarin tehot aivan uusiin lukemiin.

Toinen vaihtoehto paljon vakiota puhdikkaampaan bokseriin löytyy Japanin suunnalta. Subaru on käyttänyt vastaiskumoottoreita eri malleissaan jo vuosikymmeniä, ja niitä on soviteltu ahkerasti Kupliin erityisesti Atlantin toisella puolella. Nyt eBay-nettihuutokauppaan on ilmestynyt tämän lajin edustaja, joka on tarjolla USA:n Oregonissa.


Vuoden 1965 Kupla on aloittanut taipaleensa Saksassa, eli se ei ole alkuperäinen Amerikan vientimalli. Auto on kuitenkin laivattu jossakin vaiheessa Jenkkeihin, ja nykyisen omistajan käsiin se on päätynyt vuonna 2004. Kupla purettiin tuolloin täysin palasiksi, ja se on käyty läpi viimeistä pulttia myöten. Autoon on hitsattu mm. uusi lattia ja koko alusta on pulverimaalattu. Luonnollisesti myös ulkokuori ja sisusta on laitettu täysin uusiksi turvakaaria myöten, mutta kori näyttää edelleen pitkälti vakiolta levitettyjä lokasuojia, takaspoileria ja mustaksi maalattuja kromiosia lukuun ottamatta.

Suurimmat muutokset ovat kuitenkin tapahtuneet pellin alla. Noin 36 hevosvoiman tehon tuottava alkuperäinen ilmajäähdytteinen 1,2-litrainen kone on korvattu Subaru WRX STi:stä lainatulla turbobokserilla, jonka tarkasta teholukemasta ei ole tietoa. Pannusta irtoaa kuitenkin jo vakiovireessä noin 300 heppaa, joten Volkkarin alkuperäinen tehomäärä on todennäköisesti vähintään kymmenkertaistunut. Jarrut ja alustakin on onneksi päivitetty uusien voimavarojen tasolle, eli potkun pitäisi välittyä tehokkaasti tiehen.

Projekti tuli valmiiksi vuonna 2013, ja autolla on ajettu sen jälkeen alle 1000 mailia ainoastaan kuivalla kelillä. Kaikki työvaiheet on dokumentoitu videolle tulevan omistajan iloksi, joten tässä autossa ei pitäisi piillä jenkeille tyypillisiä fuskukorjauksia. Niinpä Kuplan hinta on kohonnut tätä kirjoitettaessa jo reiluun 20 000 dollariin. Lopullinen summa selviää vasta tiistaina, jolloin huutokauppa päättyy ja Subaru-Kupla saa uuden omistajan.