Trafi kyykyttää – kansalaisten tositarinoita

Trafin kiusaamia kansalaisia riittää, koska palautetta sataa jatkuvasti palautelaatikkoomme. Miten on mahdollista, ettei asioita saada hoidettua kunnolla tai edes sinnepäin? Miksi kansalaisia kyykytetään eikä virheitä myönnetä, saati korjata? Tässä lisää tositarinoita Trafin kanssa toimimisesta.

Trafi laskuttaa ketä huvittaa

Ennen auton ostoa tarkistin maksamattomat verot – ei ollut. Ostin auton ja nyt näkyykin trafin tiedoissa 3 eri summaa maksamattomia. Kaksi niistä kauan ajalta ennen ostoani…
Ameriikan rauta

Yrityksen pakettiauton veroista tuli ulosottomieheltä lasku, vaikka Trafilta ei laskua tullut ollenkaan. Tätä jatkui kaksi vuotta, ennen kuin sain asian selvitettyä melkoisen puhelin rumban jälkeen. Väittivät meidän itse ilmoittaneet osoitteenmuutoksesta johonkin Postilokero osoitteeseen, jonne laskut mukamas oli toimitettu. Olemme kylläkin asuneet samassa osoitteessa jo 38v.
Höpsis


Paperi versiosta siirryin sähköiseen, silloin alkoi ”ongelmat”. Omistan kaksi autoa. Maksoin kaikki laskut mitä tuli, mutta Trafi ei lähettänytkään koskaan toisesta autosta maksuja. Näin ollen poliisit sanoi että autosta on verot maksamatta (sillä olin liikkeellä mistä verot oli maksamatta).
Siltä istumalta soitin trafille ja kyselin asiasta (kaiutin päällä), että mitenkähän mahtaa olla miksen muka ole veroja maksanut autosta? Vastaus oli, että eivät olleet muistaneet laskuttaa ja asiakkaan tulee varmistaa että olet maksanut verot. Näin ollen poliisit uskoivat kun kuulivat koko keskustelun. Ei lähtenyt kilvet enkä saanut sakkoja. Hieno firma, mistään ei oteta vastuuta!
Poliisin kaveri

Trafi lähettää autoveroa 2 :sta autosta vuosikausia vaikka olen myynyt ne jo useita vuosia sitten eteenpäin. Kilvetkin on palautettu katsatsastuskonttorille ja autot laitettu nippuun Kuusamon romuttamossa 2006-2007…
Vinski

Ostin itselleni parivuotta sitten auton ja järjestimme niin, että äitini on auton omistaja ja minä haltija. Meidän molempien sähköpostiin ilmestyy aina trafin käyttömaksu ja äidilleni menee myös ilmoitus, jos en ole maksanut laskua eräpäivään mennessä. Yhtenä kertana äitini oli lupautunut maksamaan tuon laskun puolestani ja kuukauden päästä trafin sivuilla vieraillessani huomasin että omilla sivuillani luki saman laskun olevan erääntynyt ja autoni käyttökiellossa. Soitimme trafille selvittääksemme asian ja vastaus oli että maksua ei ole voitu hyväksyä koska se on maksettu äitini tililtä eikä minun. Rahaa ei kuitenkaan oltu missään vaiheessa palautettu eikä trafilta ollut tullut tietenkään minkäänlaista ilmoitusta maksamattomasta laskusta. Olin siin ajanut käyttökiellossa olevalla autolla tietämättäni koko kuukauden ja Trafi oli säilyttänyt maksettua rahoja jossain teillä tuntemattomilla.
Aina ei voi ymmärtää

Maksa kaverin verot – tai itke ja maksa

Auto vaihtui vuonna 2012 päittäin, ja paperit kitjoiteltiin konttorilla samalla tiskillä, eli tämä seitsemän päivän nimiinlaitto saatiin alta pois välittömästi. Ei aikaakaan kun minulle iskee ajoneuvovero edellisestä autostani, ajalta jolloin se oli jo siirtynyt toiselle. Soitan tästä trafiin ja lupaavat hoitaa asian. Mitään ei kuulu useaan kuukauteen ja ajattelen kaiken olevan hyvin.
Eräänä kauniina päivänä poliisi soittaa ja kysyy miksi autoni lojuu renkaattomana ja lasittomana jonkun S-Marketin parkkipaikalla. En tiedä, kysyppä vaikka auton omistajalta. Taas soittoa trafiin, auto on edelleen minun nimissäni. Pyysivät minua laittamaan kirjeen kahden todistajan allrkirjoituksella, että kyseinen kottero ei ole minun. Laitoin. Ei. Omistajan vaihdos tuntemattomalle ratkaisisi asiani, mutta ei viiden vuoden rästiä ajoneuvoverosta, ja siitä johtuvaa maksuhäiriömerkintää. Kiitos Trafi!
Ventoton jo viidettä vuotta

Vuoden vaihteessa kävi meille ”pieni” vahinko. Meillä on kaksi henkilöautoa, josta toinen vanha – 99 vuoden Primera, jota käytetään vain kun toinen, ykkösauto hajalla. No tuli vika tähän ykkösautoon ja ”otettin” emännän kanssa tää toinen auto käyttöön.
Tuli joku kommunikaatio virhe ja lähdin ajaan käytöstä poistetulla Primeralla, kun törmäsin ratsiaan kaupungissa. Laki muuttunut vuoden vaihteessa ja laskuna Trafilta lisäverona 1000€ + puolen vuoden käyttövero 350€. Lasku tuli 3kk virheellä. Laskussa 2 vkoa maksuaikaa, ei mahdollista maksaa osissa, autolla ei voinut ajaa, myydä, eikä edes siirtää tai mitään tänä aikana. Tämän lisäksi vakuutusyhtiöstä viisinkertainen liikennevakuutus eli luokkaa 1000€.
Jos jossakin valtiossa mielivaltainen liikennelaitos niin se on Suomi. En yhtään ihmettele että ihmiset muuttaa ulkomaille enenevässä määrin…
Rami

Poikani auto oli korjauksessa ja venyi niin, että teki liikennekäytöstä poiston siksi aikaa kun saa sen kuntoon ja vietyä katsastukseen. Poika varasi ajan katsastukseen ja teki käyttönottoilmoituksen niin kuin kuuluukin. Auto katsastettiin ja läpi meni ei vikoja.
No poika lähti sillä töihi, kulki pariviikkoa ja sitten napsahti peltipoliisin kuvaan. Vauhti ei ollu syynä, vaan luvattomalla autolla ajo. Trafille ei oltu muka ilmotettu, vaikka poika teki ilmotuksen, koska hän tarvitsee autoa päivittäin sadan kilometrin työajoon. Miksi hän olisi korjannu ja katsastanut auton, jos ei olisi ollut tarkotus tehdä käyttöönotto ilmoitusta?
Se prosessi kesti noin vuoden ja sen ajan auto seisoi autokatoksessa. Perhe oli vaikeuksissa, kun mies joutu vaimon autolla ajaan työmatkat kun vaimokin olis autoa tarvinnut. Se meni käräjiin asti, koska Trafi ei myöntäny virheitään. Ne maksut mitä olisi pitäny maksaa olivat tuhansissa euroissa, mutta sitten pääsi muutamalla satasella, vaikkei itse ollut syyllinen.
Trafi Leikkii Jumalasta Seuraavaa Laitosta, aivan ylimielinen ja tympeä. Hyi olkoon…
Närkästynyt

Kännissäkö ne vetää tuota hommaa vai Sipiläkö tuollakin on johdossa???

Omalla trafi sivullani näkyy tieto että omistan moottoripyörän joka ei ole rekisterissä. En ole omistanut kyseistä moottoripyörää ikinä enkä yhtään moottoripyörää 25 vuoteen. Pyysin vuosi sitten tiedon poistamaan. Ei ole poistunut. Pääsin jäljille kun puhelinmyyjä yritti myydä vakiutusta mulle tuohon aavepyörään.
Haastattelun aikana selvisi että puhelinmyyjä oli saanut tiedot Trafilta. Trafi kielsi myyvänsä tietoja yrityksille kysyttyäni asiaa sieltä.
Kännissäkö ne vetää tuota hommaa vai Sipiläkö tuollakin on johdossa???
Kännissä?