Tutkimuksen mukaan 84 prosenttia suomalaisista arvioi autonsa käyttökulut väärin

Suomen suurimman autorahoitusyhtiön Santander Consumer Financen teettämän tutkimuksen mukaan vain pieni osa suomalaisista autoilijoista osaa arvioida oman autonsa käyttökulut oikein. Esimerkiksi joka viides suomalainen ei tiedä, kuinka paljon auton huolto maksaa vuosittain.

Auton käyttökuluihin sisältyy esimerkiksi polttoainekulut, arvonalenema, vakuutukset, pysäköintimaksut ja huollot, joiden yhteissummasta useimmilla ei ole mitään käsitystä. Keskimäärin kuukausittaisiksi kuluiksi arvioidaan 258,34 euroa vuodessa, kun todellisuus pyörii 450 – 600 euron välillä, riippuen muun muassa ajettujen kilometrien määrästä, polttoaineesta ja autosta. Auton vuosikulujen arvioiminen on hankalaa ja varsinkin kalliiden korjausten hintoja arvioidaan usein reilusti alakanttiin.

– Tutkimustulokset eivät yllätä. Autoilun todellisia kuluja on hankala hahmottaa, ellei niitä järjestelmällisesti seuraa. Auton arvon alenemaa ei myöskään aina lasketa kuluihin mukaan, sillä sitä ei “makseta” käteisellä tai kortilla. Helpoiten hahmotettava kulu on tietysti polttoaine, kertoo Santander Consumer Financen autorahoituksesta vastaava liiketoimintajohtaja Ilkka Virtanen.


Tutkimuksen mukaan keskimäärin reilu kolmannes suomalaisista ei osaa arvioida myöskään eri korjaustoimenpiteiden hintaa. Esimerkiksi vain 14 prosenttia osaa arvioida vaihteiston vaihtamisen hintaa oikein. Kulujen arvioidaan enimmäkseen olevan 1000–1999 euroa (17 % vastaajista), 2000–2999 euroa (12 %) tai vain 500–999 euroa (11 %). Todellisuudessa manuaalivaihteiston vaihtaminen maksaa keskimäärin 3500 euroa ja automaattivaihteiston vaihtaminen keskimäärin 5000 euroa, eli pahimmillaan jopa 5–10 kertaa enemmän kuin on enimmäkseen arvioitu.

Lähimmäksi korjauskulujen arvioissa päästiin auton ohjausyksikön vaihtamisessa, jonka hinnaksi arvellaan joko 500–999 euroa (17 %) tai 1000–1999 (17 %) euroa. Todellinen hinta on keskimäärin 1000 euroa. Silti jopa 42 prosenttia vastaajista ei osaa arvioida ollenkaan ohjausyksikön vaihtamisen hintaa.

– Jos suurempia korjauksia on osunut kohdalle harvemmin, on luonnollista, että hintatietoisuus on heikkoa. Tämän voi tulkita myös niin, ettei korjauksista ole jäänyt harmillista muistijälkeä suurine euroineen. Autonvalmistajien huolto-ohjelmat ovat tarkoin määriteltyjä ja niitä todella kannattaa noudattaa. Kyseessä on myös ihmisten turvallisuus. Meillä on asiakkaina yhä enemmän ns. All in One -autoilijoita, joilla kaikki huollot ja korjaukset sisältyvät kiinteään kuukausihintaan. Tällöin käyttäjän ei tarvitse kiinnostua huoltolaskuista. Riittää, että nauttii autoilusta, sanoo Virtanen

Oli syy mikä tahansa, niin Virtanen suosittelee silti perehtymään tarkemmin siihen, mistä oman autoilun kustannukset koostuvat. Parhaassa tapauksessa markkinoilta voi löytyä omiin tarpeisiin huomattavasti soveltuvampi tapa omistaa auto, esimerkiksi kiinteään kuukausihintaan. Samaisen tutkimuksen mukaan nimittäin joka viidennellä (19 %) suomalaisella on keskimäärin vain muutamia tuhansia euroja säästössä pahan päivän varalle. Joka viidennellä (21 %) sen sijaan ei ole mitään säästöjä pahan päivän varalle.

– Kannustamme ja ohjaamme aina vastuulliseen kuluttamiseen. Auton kulujen tunteminen on osa henkilökohtaista talousosaamista, ja siksi myös hyvin tärkeä asia meille. Autoilusta kuitenkin saa ja pitää nauttia. Kukin omalla tavallaan.