Urheiluautovalmistaja Spyker yhdistyy lentokonevalmistajan kanssa ja välttää samalla konkurssin

Spyker B6 Venator Concept
Spyker B6 Venator Concept

Hollantilainen urheiluautovalmistaja Spyker välttää konkurssin yhdistymällä amerikkalaisen sähkökäyttöisiä lentokoneita valmistavan Volta Volarén kanssa.

Vaikeuksien kautta voittoon

Spykerin historia on värikäs ja siihen mahtuu paljon tapahtumia. Spyker on perustettu 1880 ja se aloitti valmistamalla hevosvaunuja. Se on tehnyt myös lentokoneita ensimmäiseen maailmansotaan, mutta toiminta loppui väliaikaisesti vuonna 1926.

Yrityksen nimi herätettiin Victor R. Mullerin toimesta takaisin henkiin vuonna 1999 ja silloin se alkoi valmistaa korkealuokkaisia urheiluautoja. Spyker yritti myös pelastaa Saabin ja itsensä, mutta tuhoisin seurauksin. Yhtiö joutui vaikeuksiin ja sitä myötä yritysaneeraukseen.


Spyker kärvisteli kahdeksan kuukautta saneerauksessa ja kävi myös oikeustaistelua yhtä velkojaa vastaan. Spyker selviytyi molemmista voittajana ja on nyt virallisesti velaton yhtiö. Amerikkalaisyhtiön sijoitus auttaa Spykerin hyvään uuteen alkuun ja yhtiön toimitusjohtaja on innoissaan.

Spyker tulee ryminällä takaisin ja edessä on vahva tulevaisuus, tokaisi yhtiön toimitusjohtaja Victor R. Muller.

Katseet sähköautoissa

Spykerin autovalikoimaan kuuluu tänä päivänä C8 Aileron, C8 Laviolette, B6 Concept, B6 Spyder Concept ja Squadron. Spyker on ehtinyt valmistamaan ja myymään noin 250 autoa.

Kaikki valmistetut autot ovat polttomoottorikäyttöisiä, mutta yhteistyön myötä katseet tulevat olemaan sähköautoissa ja -lentokoneissa. Spyker tekee upean näköisiä urheiluautoja, mutta tulevaisuuden autot toimivat todennäköisimmin sähköllä polttoaineen sijaan. Sähköautovalmistus voi olla Spykeriltä erinomainen peliliike.

Spyker B6 Venator Concept
Spyker B6 Venator Concept
Spyker B6 Venator Spyder Concept
Spyker B6 Venator Spyder Concept
Spyker C8 Aileron
Spyker C8 Aileron
Spyker C8 Aileron
Spyker C8 Aileron