Uusi päästömittaus tuo ongelmia – BMW joutuu keskeyttämään 7-sarjan bensakoneisten mallien myynnin Euroopassa vuodeksi

Autojen virallisia kulutus- ja päästölukemia on mitattu ns. NEDC-syklin mukaisesti jo 1980-luvulta lähtien. New European Driving Cycle -sanoista lyhenteensä saanut normi on perustunut lähinnä teoreettisiin arvioihin ja laboratorio-olosuhteissa tehtyihin mittauksiin, joten sen mukaan ilmoitetut kulutukset ovat olleet varsin kaukana todellisuudesta.

Virallisiin hiilidioksidipäästöihin perustuvassa Suomen autoverotuksessa tästä on ollut viime vuosina iloa hieman pienempien verojen myötä, mutta karu todellisuus on selvinnyt viimeistään bensamittarilla. NEDC on nyt siirtymässä historian lehdille, ja todelliset olosuhteet paremmin huomioiva WLTP-sykli on astunut sen saappaisiin. Worldwide Harmonized Light Vehicle Test Procedure arvioi kulutuksia myös kiihdytyksissä, jarrutuksissa ja eri nopeuksilla ajettaessa, joten sen pitäisi vastata entistä enemmän oikeaa elämää.

Autojen luokitteleminen uuden WLTP-syklin mukaisiksi on tuottanut päänvaivaa jo monelle valmistajalle. Esimerkiksi BMW joutuu ottamaan M3:n tuotannosta jo tulevana kesänä hyvissä ajoin ennen uutta mallia, koska bensamoottorin hiukkaspäästöjä kontrolloivan suodattimen asentaminen olisi liian hankalaa ja kallista nykyversioon.


Lisäksi Baijerin suunnalta kuuluu huonoja uutisia merkin lippulaivana toimivan 7-sarjan osalta. BMW Blog kertoo, että hiukkassuodattimen sovittaminen bensakoneisiin nyky-Seiskoihin on kaikkea muuta kuin helppoa. Auton pakoputkisto on sitä varten liian ahdas, ja niinpä 7-sarjan bensaversioiden tuotanto Euroopan markkinoita varten joudutaan keskeyttämään peräti vuodeksi. Siitä ei ole vielä tietoa, jatkuuko bensa-Seiskojen valmistus muille markkina-alueille.

Dieselversiot jatkavat sen sijaan tuotannossa entiseen malliin, koska ne läpäisevät nykyisellään uudetkin päästönormit. Nakuttajien kysyntä on kuitenkin laskenut pahasti nykyisen dieselvainon aikoina, joten BMW haluaa tuoda myös bensakoneet pian takaisin. Niiden paluuta saadaan odotella noin vuoden päivät, kun 7-sarjan faceliftin tuotanto alkaa ensi vuoden maaliskuussa. Seiska saa uuden tekniikan lisäksi paljon entistä isomman munuaismaskin, ja myös digitaalisuudessa Audin ja Mersun etumatka aiotaan kuroa kiinni.