Valkokankaan autot: Bonnie & Clyde (USA 1967)

Osa 8/10: Modernin toimintaelokuvan kantaisä

Arthur Pennin ohjaamaa Bonnie ja Clydea voidaan hyvällä syyllä pitää nykyaikaisen toimintaelokuvan esikuvana 60-luvulta. Warren Beattyn ja Faye Dunawayn tähdittämän elokuvan huikea lopun väkivaltakohtaus oli aikanaan jotain ennennäkemätöntä, ja loppukohtaus tekee vieläkin vaikutuksen tylyllä ja graafisella väkivallalla. 30-luvun Amerikkaan suuren laman keskelle sijoittuva tosipohjainen kertomus on elokuvana tänäkin päivänä varsin antoisa elämys. Kahden rakastavaisen lainsuojattoman pankkiryöstöt, autovarkaudet ja muut kahnaukset virkavallan kanssa pitävät miltei kaksituntisen elokuvan jatkuvassa liikkeessä. Tarina sekoittaa komediaa ja tragediaa harvinaisen onnistuneella tavalla.

Pakotarina luonnollisesti vilisee 20- ja 30-lukujen amerikkalaisia kanttiautoja. Legendaarisin niistä on kaksikon viimeiseksi varastetuksi autoksi jäänyt ’34 Ford, joka lopun kohtauksessa on myös vahvasti mukana. Elokuva tarjoilee oivallista ajankuvaa todelliselta Amerikan pula-ajalta, jolloin tavallisilla ihmisillä oli puutetta ruoasta lähtien. Laman ja kansalaisten kärsimyksen aiheuttaneen Wall Streetin pörssiromahduksen eräänlaisina kostotoimina käteisvarat varastetaan kaksikon toimesta nimenomaan pankeista.

Bonnie & Clyde oli ensimmäisiä elokuvia, missä käytettiin pieniä räjähdepanoksia tekoveren kera lisäämään toimintakohtausten näyttävyyttä. Viihdyttävää pyssynpauketta ja takaa-ajoa riittääkin elokuvassa mukavasti. Pohjalla välkkyy kuitenkin syvällisempi draamakuvaus katsantokannasta riippuen joko kahdesta olosuhteiden uhrista, tai häikäilemättömästä kriminaalimurhaajasta. Tarinan päähenkilöt ovat kaikki lihaa ja verta ominen ongelmineen. Clyde ei esimerkiksi olekaan sellainen itsevarma naistenmies rakastelemaan, joita tällaisissa tarinoissa on totuttu näkemään.


Sivuosissa nähdään myös hienoja roolisuorituksia, joista yhden mieleenpainuvimmista tekee nuori Gene Hackman Clyden vanhempana veljenä. Huumoria ja toimintaa karskeilla otteillaan tuova veli on aina niin periksi antamatonta Hackmannia parhaimmillaan. Tarina etenee lainsuojattoman jengin vähetessä tulitaisteluissa vääjäämättä kohti traagista loppuratkaisua. Loppupuolen utuisen unenomaisesti muusta elokuvasta kuvattu Bonnien ja hänen äitinsä tapaaminen on tunnelmallinen ja vertauskuvainnollinen kohtaus muutoinkin hienosti kuvatussa elokuvassa. Gansterikaksikon poliisien pilkkanaan pitäminen oli loppujen lopuksi se kaikkein anteeksiantamattomin teko, ja virkavallan kosto on sitäkin hirmuisempi.

Tuomio: Neljä ja puoli autonrengasta viidestä.