Valkokankaan autot: The Blues Brothers (USA 1980)

Osa 9/10: Miehiä mustissa, poliisiautoja, huumeita ja natseja

Elwood Blues lähtee hakemaan vankilasta vapautuvaa veljeään Jakea vanhalla Dodge Monaco ’74 ”Bluesmobile”-poliisiautollaan. Jaken ensimmäinen kommentti vapaana miehenä vankilan aitauksen ulkopuolelle veljelleen on: ”Tulit sitten hakemaan poliisiautolla”. Komedioistaan tunnetun John Landisin elokuvan alku on vain yksi loputtomiin matkituista kohtauksista tässä melkoiseksi legendaksi muodostuneessa musikaalikomediassa. 30 miljoonaa dollaria oli elokuvan valmistumisen vuonna 1980 melkoinen summa. Määrä oli sama mitä elokuvan tekemiseen käytettiin, ja tällä rahavuorella se oli aikansa kallein komediaelokuva.

Elokuvan tekoa ei auttanut yhtään se, että käsikirjoitus jouduttiin käytännössä kirjoittamaan uudelleen tuotannon odottaessa. Jakea näytellyt, ja itsensä hautaan 33-vuotiaana hoidellut John Belushi biletti, ja käytti kuvausten aikana huumeita minkä ehti, mikä ei sekään varsinaisesti auttanut kustannusten kurissa pitämistä. Vielä kun elokuvan lopussa tuhotaan melkoinen määrä poliisiautoja oli selvää, ettei tällaista pätkää olisi taskurahoilla aikaan saatukaan. Kaikki tämä riskinotto kuitenkin kannatti. Elokuvan kansainvälinen tuotto on tähän päivään mennessä ollut yli 115 miljoonaa dollaria, ja elokuva onkin tunnettu miltei vauvasta vaariin.

Leffan juoni lyhykäisyydessään kertoo kahdesta rämäpäisestä Blues-veljestämme, joiden tehtävä on pelastaa verorästien takia vaikeuksiin joutunut entinen orpokotinsa. Miehet päättävät elvyttää henkiin vanhan bändinsä ja lähteä tienaamaan rahaa orpokodille. Kiertueensa aikana saadaan tietysti erinäisten kommellusten seurauksena poliisit perään, lauletaan milloin minkäkin kuuluisuuden kanssa aina Aretha Franklinista Ray Charlesiin ja James Brownista John Lee Hookeriin. Musiikkipuoli onkin enimmäkseen kunnossa, eikä jalka voi olla vispaamatta Peter Gunnin teemamusiikkin kaltaisille kipaleille. Aina kun ehditään lanataan Dodgella siinä sivussa tielle osuvia kohteita, kuten vaikkapa hakaristilippuja kantavia natseja sillalta alas.


Mikään järjen jättiläinen ei siis tarvitse olla viihtyäkseen elokuvan juonikuvioiden parissa, mutta tällaisena melko anarkistisenakin viihteenä elokuva on parhaimmilaan, ja kantaa pitkän kestonsa ajan kiitettävin arvosanoin. Varsinkin elokuvan loppupuolen massiivinen poliisiautojen tuhoamisjakso on katsojan mielentilasta riippuen joko herkullista, tai kauhistuttavaa nähtävää. Tällaisen jenkkiautoharrastajan silmissä moinen komean amerikanpellin hävittäminen tietenkin hirvittää, mutta samalla kertaa myös perverssillä tavalla kiihottaa suunnattomasti. Aikanaan paitsi komediallisen kalleutensa, myös autojen tuhoamisen ennätystä hallussaan pitänyt elokuva onnistui hävittämään yhteensä 103 ajoneuvoa. Elokuvan naurettavan huono jatko-osa romutti yhden auton enemmän, mutta se ei tätä taloudellista ja arvostuksellista floppia pelastanut.

Tuomio: Neljä autonrengasta viidestä.