Video: Tämä kuski kostaa katumaasturilla kiilaavalle. Yksinkertainen, mutta äärimmäisen tehokas kikka!

Jokainen amerikkalaisia takaa-ajovideoita seurannut ei ole voinut välttyä näkemästä materiaalia, missä selvästi isommankin auton kuljettaja saadaan menettämään autonsa hallinta. Kyseessä on niin sanottu kalanpyrstötaktiikka, jossa iskeydytään vierellä ajavan auton takaosaan kyljestä käsin. Onnistuneen tönäyksen seurauksena pitäisi olla vierustoverin auton pyörähtäminen pyörillään keskeyttäen tämän matkateon totaalisesti.

Juurikin edellä mainitulla tavalla toimi tämän Kanadassa kuvatun videon auton kuljettaja. Täysin varmuudella ei videosta pysty päättelemään oliko teko tahallinen, mutta tekijän auton kameran kuvamateriaali antaisi viitteitä tähän suuntaan. Videolla nähdään, kuinka auton kuljettaja matkaa moottoritiellä jossain lähellä Quebecin kaupunkia. Yhtäkkiä oikealta puolelta ilmestyy vuoden 2019 musta Subaru Forester katumaasturi, joka kiilaa matkailijaa niin, että tämä on kiilaajan ja tietä reunustavan aitavallin ahdingossa.


Ratkaisuna tilanteelle kuljettaja tömäyttää Subarun takakulmaan pusun, jolloin katumaasturi kierähtää pyörillään auton eteen osuen valliin lentelevien autonosien saattelemana. Video näyttää hämmentävän samanlaiselta, jota poliisit käyttävät Pohjois-Amerikassa työssään, sillä niin oikeaoppisesti saadaan Subarun matka katkeamaan.

Tuoreen tapauksen loppukärhämät eivät kerro, miten kutakin osapuolta tapauksessa käsiteltiin, mutta kiilatun auton omistaja selvisi tapauksesta autonsa vahinkojen osalta muutamalla kolhulla, jotka korjattiin kuntoon vielä saman päivän aikana. Subarun omistaja ei sen sijaan ollut yhtä tyytyväinen, sillä tämän auton kerrotaan menneen lunastukseen. Vaikka ketään autoilijaa ei lain nimissä tule yllyttää kostamaan kokemaansa, niin jokaisen isomman auton omistajankin on hyvä muistaa, että pelkkä koko ja massa ei aina takaa voittoa kontaktitilanteessa.

Katso koko video tästä!