Voiko tätä enää kutsua pappasedaniksi – uusi porrasperä-Corolla näyttää suorastaan häijyltä

Toyota Corolla piti Suomessa vuosikausia hallussaan myydyimmän henkilöauton titteliä, mutta hatchback- sekä farkkuversion nimenmuutos Aurikseksi ja ostajien siirtyminen yhä enemmän crossovrereiden suuntaan tekivät tästä statuksesta historiaa. Corolla on jatkanut koko ajan porrasperäisenä versiona Auriksen rinnalla, mutta pappasedaniksi mielletty auto ei ole enää onnistunut houkuttelemaan ostajia entiseen malliin.

Toyota haluaa kuitenkin pitää legendaarisesta nimestä kiinni, ja niinpä myös pystyperä ja farmari päätettiin ristiä jälleen Corollaksi. Niiden uusin sukupolvi on tulossa myyntiin ensi vuoden alussa, ja valikoima täydentyy pian sen jälkeen perinteiden velvoittamalla porrasperällä. Jo 12. sukupolvea edustava sedan esiteltiin Kiinassa Guangzhoun autonäyttelyssä, mutta se tulee tarjolle monella muullakin markkina-alueella.

Auto aiotaan lanseerata vaiheittain peräti 150 maassa ympäri maailmaa. Eri markkinoiden mieltymykset eroavat toisistaan, joten Corollasta on kehitetty kaksi eri versiota. Urheilullisempaa linjaa edustavaa Sportya tarjotaan mm. Pohjois-Amerikassa, Kiinassa ja Japanissa, kun taas ylellisempi Prestige tulee myyntiin ainakin Kiinassa ja Euroopassa. Uusin sedan-Corolla edustaa etupään muotoilunsa osalta samaa linjaa kuin hatchback ja Touring Sports -farmari, joten ilme on suorastaan vihainen ja katse tuima.


Konservatiivista ostajakuntaa yritetään kuitenkin rauhoitella perän huomattavasti tavanomaisemmilla linjoilla. Sisusta on käytännössä identtinen viisiovisen version kanssa, ja varusteisiin lukeutuu Applen CarPlayn sekä Amazon Alexan kanssa yhteensopiva Entune 3.0 -tietoviihdejärjestelmä. Ainakin USA:n markkinoilla perustason malleissa on seitsemäntuumainen kosketusnäyttö, kun taas kalliimmat versiot saavat kahdeksantuumaisen ruudun.

Porrasperä on tehty muiden uusien Corollojen tapaan TNGA-nimiselle perusrakenteelle, joka edustaa Toyotan pohjalevyjen viimeisintä sukupolvea. Auto on reilut 4,6 metriä pitkä, vajaat 1,8 metriä leveä ja hieman yli 1,4 metriä korkea. Akseliväli on puolestaan 2,7 metriä, eli saman verran kuin edeltäjässä. Raideväli on kuitenkin leventynyt sekä edessä että takana, ja korin ylityksiäkin on muutettu. Etuylitystä on lyhennetty, kun taas takaylitystä on jatkettu. Koko korin lisäksi myös konepellin korkeutta on laskettu näkyvyyden parantamiseksi, ja tämä on onnistunut asentamalla moottori entistä matalammalle.

Alustassa on puolestaan uusi monitukivarsituenta takana ja päivitetty MacPherson-tuenta edessä. Toyota lupaa, että ne mahdollistavat yhdessä tuoreen perusrakenteen kanssa edeltäjää dynaamisemman ajettavuuden, ja mukavuudenkin pitäisi olla kohentunut. Porrasperä-Corollan moottorivalikoima Euroopassa koostuu 1,8-litraisen bensakoneen sekä sähkömoottorin muodostamasta hybridistä ja 1,6-litraisesta bensavaparista. Sedan tulee vanhallakin mantereella myyntiin jo ensi keväänä. Suomessa tavoitteena on kuulemma palata maamme myydyimmäksi autoksi kolmen korimallin voimin.