Volvon suuri huijaus 1990: Tämä mainos sai kansalaiset Amerikassa raivon valtaan!

Youtuben miljoonien videoiden joukosta löytyy perin merkillinen vanha video. Siinä nähdään kuvamateriaalia monster truck –näytöksestä, joka on suosittua kansanhuvia Pohjois-Amerikassa. Videon alussa nähdään kaasuttamassa areenalle Bear Foot –niminen Chevroletin pikkiksen korista rakennettu hirviömaasturi. Video vie katsojan ajatukset usvaisen kuvanlaadun saattelemina jonnekin 80- ja 90-lukujen taitteeseen. Tyypilliseen tapaan areenalla rivissä odottavat autoparat saavat pian tuhansien tonnien painosta maasturia niskaansa ihmismeren hurratessa raivoisasti.

Jotain täysin käsittämätöntä on kuitenkin pian luvassa. Maasturin nähdään murskaavan autoja toinen toisensa jälkeen. Videolta on erotettavissa ainakin Plymouth Duster tai Valiant, valkoinen Ford Maverick ja Volvo 240 isolla Amerikan mallin dollarimaskillaan varustettuna. Lisäksi Volvon vieressä vasemmalla puolella on punainen, nähtävästi japanilainen auto, jonka tunnistamiseen Jokamiehen toimittajakunnan asiantuntemus ei yllä. Kaikki autot painuvat kuitenkin vuorollaan ohjaamostaan rumasti kasaan. Paitsi Volvo 240. Jostain uskomattomasta syystä johtuen Volvon korin muodot näyttäisivät säilyvän kaikesta runnomisesta huolimatta kuosissaan!


Miten tämä kaikki oli mahdollista? Kyseessä oli Volvon mainoskampanja Yhdysvalloissa vuonna 1990. Volvon näkövinkkelistä kyseinen kampanja oli täydellinen katastrofi, joka vahingoitti Volvon mainetta Pohjois-Amerikassa. Kampanja käsitti niin televisionmainontaa prime time –ajalla, kuin näyttäviä koko sivun lehtimainoksia. Molemmissa viesti oli sama. Mainoksissa väitettiin, että hirviömaasturia kuljettanut Fred Shafer yritti kaikkensa, mutta jostain syystä hän ei saanut Volvoa murskattua. Totuus mainoksen takana oli kuitenkin hyvin toisenlainen.

Mainoskampanjasta nostettiin syyte huijauksesta, jonka Volvo hävisi. Valmistajan tarkoitus oli esitellä autojensa turvallisuutta, mutta tämä tehtiin tavalla, joka ei kestänyt lähempää tarkastelua. Videolla tapahtunut autojen päältä ajaminen oli täysin lavastettua. Kaikkien muiden murskattavien autojen, paitsi Volvon kattopilareita oli heikennetty niin, että katot painuvat mahdollisimman vähäisestä painosta kasaan.

Sen sijaan mainoksen Volvo 240 oli saanut erikoiskäsittelyn, jossa kattorakenteita oli vahvistettu niin, että ne kestävät jättimaasturin antaman höykytyksen. Lopputulos oli, että Volvo tuomittiin maksamaan 150,000 dollaria harhaanjohtaneesta mainoskampanjastaan. Vahinko oli kuitenkin paljon tätä laajempi, sillä osa aikaisemmin Volvoja ostaneista asiakkaista siirtyi erityisesti japanilaisvalmisteisten farmariautojen ostajiksi. Katso itse alta kohua herättänyt tv-mainos!