VW:n upouusi T-Cross kävi jo Suomessa – tutustuimme pikku-SUV:iin ensimmäisten joukossa

Helsingissä kuluneena viikonloppuna järjestetty Auto 2018 -näyttely tarjosi kävijöilleen monta kuumaa uutuutta. Yksi niistä, eli VW T-Cross oli suorastaan tulikuuma. Auton kuvat ja tiedot julkaistiin nimittäin vasta muutama viikko sitten, joten se oli Helsingissä ainakin Euroopan osalta ensimmäistä kertaa suuren yleisön nähtävänä. T-Cross on Volkswagenin kannalta suuri uutuus, mutta auton perusrakenne on jo vanha tuttu.

Pieni crossover on nimittäin tehty samalle MQB A0 -pohjalevylle kuin esimerkiksi VW Polo, Seat Ibiza tai espanjalaismerkin samankokoinen pikku-SUV Arona. Lisäksi Skodalta on tulossa tähän luokkaan oma crossoverinsa, josta on jo annettu esimakua Helsingissäkin nähdyn Vision X -konseptiauton avulla. Vaikka T-Crossin perusrakenne on jo käytössä sisarmalleissa, auton muotoilu kulkee niihin verrattuna omia polkujaan. Linjoissa on pikemminkin selviä yhtäläisyyksiä Volkkarin isompiin katumaastureihin Touaregia myöten. Kyljen terävät pokkaukset ovat puolestaan hyvin samankaltaiset kuin Tiguanissa, mutta toki T-Crossin mittasuhteet kavaltavat uutuuden todellisen kokoluokan.

Autosta on kuitenkin yritetty saada todellista leveämmän oloinen muutaman muotoilukikan avulla. Niihin kuuluu esimerkiksi takavalot toisiinsa yhdistävä leveä nauha tumman lasin alla. Se tuo T-Crossin perään aivan uutta näköä, ja auto erottuu näin mukavasti myös muista Volkkareista. Sivuprofiili on sen sijaan hieman töpön oloinen uutuuden lyhyydestä johtuen, ja edestäpäin T-Cross näyttää melko kapealta merkkinsä muihin katumaastureihin verrattuna.


Autoon sisään astuminen tuo heti tutun fiiliksen. Tunnelma on kuin Polossa, mutta istuma-asento on toki pykälää tai paria korkeampi. Tämä helpottaa myös kulkua autoon ja tekee näkyvyydestä paremman. Edessä on tilaa lähes Golfin malliin, mutta leveyssuunnassa on toki vähän ahtaampaa. Kojelauta on lähes identtinen Polon kanssa, ja suurin osa materiaaleista on edullisempaa kovamuovia. Muuten työn laatu tuntuu olevan kunnossa, ja sama koskee myös ergonomiaa. Näyttelyautossa oli lisäksi täysin digitaalinen mittaristo, joka tekee tunnelmasta heti pikkuautoluokkaa arvokkaamman.

Takaistuimellakin on mukavasti tilaa tämän kokoluokan autoksi. Kolmen kuormalla voi tulla jo ahdasta, mutta tästä ei liene kovinkaan usein käytännön haittaa. Polvitiloja on helppo kasvattaa, koska takapenkki liikkuu pituussuunnassa 14 sentin verran. Tällöin jo perusasennossaan 385 litran suuruisen tavaratilan voi laajentaa 455 litraan, mikä on todella mainio lukema tämän luokan autolle.

Näytteillä olleen auton pellin alla oli litran kokoinen TSI-bensaturbo, joka tuottaa 115 hevosvoimaa. Lisäksi tarjolle tulee saman koneen 95-heppainen versio ja 1,6-litrainen TDI, josta irtoaa myöskin 95 hevosvoimaa. T-Cross on asemoitu nuorekkaaksi vaihtoehdoksi VW:n katumaasturivalikoimassa, ja niinpä autoa pystyy personoimaan monenlaisilla varusteilla tarrasarjoista alkaen. Uutuuden tarkat hinnat eivät ole vielä tiedossa, mutta edullisimpaan versioon pitäisi päästä käsiksi noin 20 000 eurolla.

Lue tästä juttumme Auto 2018:n muista uutuuksista.