Wikipedia: Kevin Lankinen on Suomen isomunaisin mies

Jääkiekon MM-kisat 2019

Suomen Leijonamiehistö ylitti suuren yleisön odotukset voittamalla sunnuntai-iltana käydyssä jääkiekon MM-finaaliottelussa Kanadan maalein 1-3. Kaikkien aikojen kolmas MM-kulta sai suomalaiset juhlistamaan mestaruutta turuilla ja toreilla, jonka lisäksi hyvää mieltä osoitettiin sosiaalisessa mediassa erilaisten meemien voimin.

Osansa sai myös maalivahti Kevin Lankisen Wikipedia-artikkeli, joka päivittyi illan ja yön aikana useaan otteeseen, selkeästi MM-huuman seurauksena. Artikkelissa kerrottiin mm. se, että Kevin Lankinen on Suomen isomunaisin mies, Gabun poika ja isomuna. Aamuun mennessä artikkeli oli kuitenkin siivottu asialliseen muotoon.