Yli 560 000 kilometriä ajettu Kuplavolkkari on edelleen ensimmäisellä omistajallaan – USA:n VW entisöi vuoden 1966 klassikon entiseen loistoonsa

Uuden auton ostamista mainostetaan ekotekona, mutta se on todellisuudessa kaukana siitä. Jokaisen auton valmistaminen vie sen verran energiaa ja tuottaa niin paljon päästöjä, että vanhan auton loppuun ajaminen on todennäköisesti paljon ympäristöystävällisempää näennäisesti suuremmista päästöistä huolimatta.

Joitakin autoja ei saa kuitenkaan ajettua loppuun edes puolessa vuosisadassa. Kaliforniassa asuvan Kathleen Brooksin VW Kupla on juuri tällainen tapaus. Brooks osti Volkkarinsa uutena joulukuussa 1966, ja Annie-lempinimen saanut Kupla on toiminut rouvan arkiautona siitä lähtien. Mittariin kertyneet yli 560 000 kilometriä alkoivat kuitenkin väistämättä näkyä VW:ssä niin ulkoisesti kuin peltien altakin.

Kun Pohjois-Amerikan Volkswagen kuuli Kathleenin Kuplasta, he tarjoutuivat entisöimään auton Meksikon Pueblassa sijaitsevalla tehtaallaan. Siellä on valmistettu sekä klassista ilmajäähdytteistä Kuplaa, retrohenkistä New Beetleä että 2010-luvun Beetleä, joten kalifornialaisrouvan Volkkari pääsi parhaimpiin mahdollisiin käsiin.


Auto purettiin täysin palasiksi, minkä jälkeen 60 työntekijästä sekä harjoittelijasta koostuva tiimi pääsi sen kimppuun. Täysentisöinti vei 11 kuukautta, ja suurin työ kohdistui pohjalevyn, jousituksen sekä vaihteiston ruosteenpoistoon, päivittämiseen ja uudelleen kokoamiseen. Myös sähköt laitettiin täysin uusiksi. Noin 40 prosenttia Kuplan osista vaihdettiin tuoreisiin, ja 357 alkuperäistä osaa entisöitiin uuteen loistoon. Autoon teetettiin jopa samanlaiset tarrat kuin mitä sen omistaja oli liimannut laseihin ja koriin vuosien saatossa.

Kori hiekkapuhallettiin puhtaaksi vanhasta maalista, ja se sai ylleen saman värin kuin uutena. Oikea sävy varmistettiin hanskalokeron sisältä, jossa maali ei ollut päässyt haalistumaan. Joidenkin osien kohdalla harrastettiin myös pieniä parannuksia, ja niinpä auto sai esimerkiksi levyjarrut uudemmasta Meksikossa valmistetusta Kuplasta. Volkkariin asennettiin myös bluetooth-soitin, joka on kuitenkin naamioitu alkuperäisen radion näköiseksi.

Nahalla verhoillut penkit saivat vielä koristeikseen auton ja sen omistajan nimiä merkitsevät ”Kathleen”- ja ”Annie” -brodeeraukset. Vaikka yli 50-vuotias Kupla on todennäköisesti parempi kuin uutena, entisöinnin tarkoituksena ei ollut museotason show-auton luominen. Volkkari haluttiin sen sijaan palauttaa sellaiseen kuntoon, että sen omistaja voi kartuttaa kilometrejä tulevaisuudessakin huolettomasti.