Ysäri on pian museotavaraa – nämä viisi autoa saisi alle vuoden päästä museokilpiin

Aika tuntuu kuluvan yhä nopeammin, minkä huomaa autoistakin. On hankala uskoa, että juuri alkaneella vuosikymmenellä museorekisteriin saa jo 1990-luvun autoja, jotka tuntuvat nykyäänkin melko moderneilta. Rakenteeltaan monet ysäriautot ovatkin edelleen melko nykyaikaisia, koska esimerkiksi passiivinen turvallisuus otti jättiloikkia juuri tuolla vuosikymmenellä. Sen jälkeen suuria edistysaskelia onkin harpottu lähinnä elektroniikan ja ajoavustimien saralla, sähköistymistä ja jalankulkijaturvallisuutta unohtamatta. Viimeksi mainittu on muuten yksi syypää nykyautojen turvonneisiin muotoihin, joten tässä viisi solakkaa 30-vuotiasta vaikkapa museorekisteröitäväksi ensi vuoden alusta alkaen:

Opel Calibra

Syksyllä 1989 esitelty Mantan perillinen saapui myyntiin vasta seuraavan vuoden puolella. Mantan takaveto sai tehdä tilaa Vectran peruina tulleelle etuvetorakenteelle, ja coupén kojelautakin oli sama kuin neliovisessa tekniikanluovuttajassa. Korin muodot olivat kuitenkin paljon sulavammat, ja Calibra sai kunnian olla koko 90-luvun ajan pienimmällä ilmanvastuskertoimella siunattu tuotantoauto. Kaksilitraisista vaparinelosista koostunut moottorivalikoima täydentyi myöhemmin 2,5-litraisella V6:lla, ja Calibraan sai nelivedonkin turbonelosen kaverina. Calibran koppaa hyödynnettiin myös kisatouhuissa esimerkiksi Keke Rosbergin DTM-kilpurissa. Nyt Calibroja saa vielä pikkurahalla, mutta näin kaunislinjaisen youngtimerin kohdalla suunta ei voi olla kuin ylöspäin.


Honda NSX

Hondan mallivuosi 1990 alkoi komeasti, kun japanilaiset toivat myyntiin ensimmäisen superautonsa. NSX:ksi nimettyä keskimoottorisporttia vauhditti täysin alumiininen kolmilitrainen V6, ja ajo-ominaisuuksien viimeistelystä vastasi itse Ayrton Senna. Niinpä ei ole mikään ihme, että Honda jätti aikansa vertailutesteissä esimerkiksi Ferrari 348:n taakseen. Lisäksi NSX oli yhtä luotettava kuin mikä tahansa Civic, joten sillä saattoi hoitaa arkiajonsakin. Myös muotoilu osoittautui sen verran ajattomaksi, että ensimmäisen sukupolven NSX sai pysyä tuotannossa komeat 15 vuotta. Hondan mallistosta löytyy nykyäänkin NSX, mutta monimutkainen nelivetoinen hybridisportti on etääntynyt turhan kauas alkuperäispainoksen ideasta.

Lamborghini Diablo

Aikansa nopeimpiin tuotantoautoihin kuulunut Lambo esiteltiin heti uuden vuosikymmenen alkumetreillä, eli tammikuun lopulla 1990. Diablon linjat olivat alun perin kotoisin Marcello Gandinin kynästä, mutta Lamborghinin tuolloin omistanut Chrysler pehmensi Detroitissa terävimpiä kulmia oikein urakalla. Valmistajalleen kuuden miljardin liiran kehityskustannukset tuottaneen Diablon sydämenä sykki 5.7-litrainen V12, jonka 492 hepan myötä Lambo tykitti 325 km/h:n huippuihin. Myöhemmin tarjolle tuli myös neliveto, kuusilitrainen versio ja irrotettavalla kattopalalla varustettu Roadster. Se pääsi Suomessakin iltapäivälehtien lööppeihin keväällä 2000, kun IT-huumassa rikastuneet Rytsölän veljekset hankkivat itselleen avokattoiset Diablot.

Volkswagen T4

Diablon täydellinen vastakohta tilankäytön ja suorituskyvyn suhteen tuli vuonna 1990 juuri yhdistyneestä Saksasta. Volkkarin pakun ja lavamallin neljäs sukupolvi esiteltiin vuonna 1990, ja auto merkitsi pakujen osalta samankaltaista vallankumousta kuin ensimmäinen Golf 1970-luvun puolessavälissä. T4:ssä siirryttiin nimittäin moderniin tyyliin etuvetoon ja -moottoriin. Mallivalikoima oli harvinaisen laaja, ja se ulottui karuista lavamalleista tappiinsa varusteltuihin luksusbusseihin nelivedolla ja bensa-VR6:lla. Moni on saattanut tehdä tahtomattaankin tuttavuutta T4-koriseen Volkkariin istuessaan mustanmaijan takapenkillä sakkolappua vastaanottamassa.

Volvo 900-sarja

Kolme vuosikymmentä sitten Volvot olivat vielä kulmikkaita, ja tämä koski myös syyskuussa 1990 esiteltyä 900-sarjaa. Auto ei ollut kuitenkaan täysin uusi, vaan jo 1980-luvun alkupuolella markkinoille lanseeratun 700-sarjan kattava facelift. Jan Wilsgaardin piirtämä 700-sarja sai aluksi pyyhkeitä jo liiankin kantikkaista muodoistaan, joten 900-sarjaan suunniteltiin vinompi takalasi ja sen myötä korkeampi perä. Myös keula oli vähän viistompi, mutta autoa ei voinut silti sekoittaa mihinkään aerodynaamiseen sukkulaan. Perustason 940:issä käytettiin kaksilitraisia nelosia, mutta 960:n mallivalikoima ulottui 2,9-litraiseen kuutoseen asti. Myöhempien mallien taka-akselilla käytettiin erikoista poikittaista lehtijousta lasikuidusta, ja lopulta S90- ja V90-tunnuksien alla kulkenut auto sai kunnian olla viimeinen takavetoinen Volvo.