Viimeisin MM-rallikausi päättyi suomalaisittain onnellisesti, kun Kalle Rovanperästä ajoi itsensä maailmanmestariksi. Kauteen mahtui vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joista tässä videokoosteena parhaimmat ja pahimmat palat.
Suomi on pitkä maa. Suomessa on vähän asukkaita, eli se tarkoittaa sitä, että etäisyydet ovat pitkiä ja kaupunkien välillä varsinkin pohjoisessa saattaa olla pitkiäkin matkoja. Matkoilla tulee autossa matkustettaessa välillä tekemisen puute, ja silloin aikuisilla on hyvä tietää, että mm…. Lue juttu →
Kaveriporukasta kasattu Finnish Car Guys -tiimi päätti ottaa selvää, mikä Mersu on jääradan kunkku ja pääseekö mikään autoista ilman hinausapua kotiin.
Ajaessa lasiin lentää hiekkaa, kuraa ja muuta likaa, mikä kuluttaa tuulilasin pintaa. Myös kuluneet pyyhkijänsulat ja kitsastelu lasinpesunesteen käytössä tekevät helposti tuulilasiin uria ja naarmuja.
Auto-ohjelma Fifth Gear latasi joulun alla Youtube-kanavalleen videon, jossa toimittaja Jon Bentley testasi miten käy, jos autoon tankkaa väärää polttoainetta.
Tesla on tunnetusti ollut etunenässä autovalmistajana puolustamassa ympäristöä, sillä onhan selvää, että sähköauto ei saastuta yhtä paljon kuin vaikkapa dieselauto. Muutamat uutiset ja päätökset Teslan sekä Elon Muskin toimesta ovat kuitenkin herättäneet hämmennystä maailmalla. Maaliskuussa Elon Musk kertoi medialle, että… Lue juttu →
© 2026 Jokamies.fi — Powered by WordPress
Teema: Anders Noren — Ylös ↑